Pylkönmäellä ei ollut mitään ruokapaikkaa pitkään aikaan ennen Evästuvan avaamista vuonna 2012. Toiminta alkoi pienemmissä tiloissa ja alussa valikoimaan kuuluivat grilli- ja kahvilatoiminta. Vuosien aikana toiminta on laajentunut paljon ja alkuperäisestä osoitteesta on muutettu isompiin tiloihin.

Evästuvalla on tarjolla maittava kotiruokalounas noutopöydästä. Lounasta saa ostaa myös mukaan. Meiltä saat myös grillituotteet ja pizzat, joko paikan päällä herkutteluun tai kotiin viemisiksi. Tarjoamme myös pitopalvelua ja juhlatilojen vuokrausta. Tämän lisäksi meiltä löytyvät Matkahuollon ja Postin palvelut sekä Alkon tilauspiste.

Suurin muutos toimintaamme tuli keväällä 2018, kun Evästuvalle avautui myös Tarmo lähikauppa. Pylkönmäki uhkasi jäädä ilmaan kauppaa, joten huolehtiaksemme kyläläisten ravitsemuksesta myös keittiömme aukioloajan ulkopuolella, lisäsimme palveluihimme myös kaupan. Elintarvikkeiden lisäksi kaupasta löytyy kodin tarvikkeita sekä lahjatavaroita.

Saa nähdä mitä seuraavaksi keksimme.

Tervetuloa ostoksille, syömään tai kahville!


Maanantai
11:00 - 19:00
Tiistai
11:00 - 19:00
Keskiviikko
11:00 - 19:00
Torstai
11:00 - 19:00
Perjantai
11:00 - 19:00
Lauantai
09:00 - 17:00